0 sekuntia eteenpäin ja taaksepäin

1 vuosi lukiota suoritettuna (ei vaan pysty uskoa, että eka vuosi on jo ohi), huomenna jaksotodistus ja sitten pääseekin kesälaitumille.

2. kuukausi on helmikuu, jolloin oon syntyny. Vaikka onkin aika säälittävää sanoo, mutta mun horoskooppi kertoo musta tosi paljon. Ei ne päivittäiset lätinäennustukset vaan luonneanalyysit. Oon epäillyt syyksi sitä, että oon syntynyt vesimiehen ja kalojen horoskooppien vaihdepäivänä. En ole ollut varma kumpi oon (kunnes nyt myöhemmin tutkin astro.fi:sta, että oon vesimies), joten oon etsinyt tietoja millasia ne on ja miettinyt, kumpi olisi oikeampi niin oon varmaan kasvanut sellaseksi kuten tossa horoskoopissa sanotaan. Siellä mm. luetellaan, että olisin idearikas (josta sain stipendin 9lk "idearikas, kekseliäs ja luova tapa opiskella"- jaettiin vain yhdelle meidän koulus), pitäisin aatteistani aina kiinni, tykkäisin organisoida ja rakastaisin matkustamista. Ihan fyysiselläkin tasolla sanotaan, että varpaat olisivat jäässä usein ja että puhuessani heiluttaisin käsiä. Toisissa horoskoopeissa nää ei pidä yhtään niin hyvin paikkaansa. :D

3 gerbiiliä, ainoat lemmikit, mitä mulla on koskaan ollut, jos ei monivuotisia huonekärpäsiä lasketa (jotka nekin on jo elämänsä päättäneitä).

4 vuodenaikaa, joista rakastan jokaista. Keväällä luonto alkaa kukoistamaan ja tuntuu että maailmassa on enemmän väriä kuin ikinä. Kesällä on lämmin ja yöllä pääsee joka paikkaan tärisemättä itseään kuoliaaksi, on vapaata ja voi tehdä mitä haluaa. Syksyllä tulee tuoreita marjoja ja sieniä ymsyms. Syntymäaikani on talvella ja suomalaisena saa rakastaa pakkasta ja lunta. Vaikea tajuta miksi joku ei tykkäisi siitä, kun voi vaan kävellä rauhassa ja kuunnella kun lumi helisee.

5 vuotta mulla on ollut nyt järkkäri. Kuvista huomaa kyllä ihan järkyttävän suuren eron minkä verran on kehittynyt. Vaikka järjestelmäkameran koko on todella suuri, mutta silti moneen paikkaan haluaa ottaa mukaan. Monesti jää harmittamaan, jos ei oo tullut otettua yhtään kuvaa joistain paikoista.

6 maanosaa + antarktis, joista jokaisella haluan käydä elämäni aikana. Matkustaminen kotikunnan, Suomen ja Maapallon säteellä on mulle henkireikä, en jaksaisi vain istua sohvalla tai nähdä aina vain saman paikan. Jos olisin pienenä oppinut olemaan vain kotona niin silloin se voisi olla kivaa. Kuitenkin on tullut käytyä 20 valtiossa näkemässä elämää turistirysien ulkopuolellakin niin on vaikeaa olla rakastamatta kaiken uuden näkemistä. "Life isn't meant to be lived in one place."

7 sorger - Veronica Maggion kappale, tykkään hirmusesti ruotsalaisesta musiikista. 

8 vuotta partiota - rakkain harrastus ja ehkä ennemmin "elämäntapa", josta on tullut viime vuosina itselle yhä tärkeämpi ja tärkeämpi. Partio on kaikkea, mitä tehdään huivi kaulassa ja se monipuolisuus on kyllä tullut todistettua leireillä, retkillä, kisoissa, turnauksissa, kursseilla, koulutuksissa ja muissa tapahtumissa. 

9 elämää kissoilla: olisi mahtavaa jos todellisuudessa oikeasti voisi elää yhdeksän kertaa. Silloin omat ajatukset kuitenkin pyyhkiytyisi, joten it doesn't make any sense. Jos elettäisiin yhdeksässä ulottuvuudessa, mistä tällä hetkellä ensimmäisessä ja kuollessa jatkettaisiin seuraavaan, niin voisi olla enemmän järkeä. Uskon kuitenkin siihen, että kun kuollaan niin kuollaan. Haluisin ennemmin uskoo siihen, että elämä jatkuisi jollakin tapaa, mutta ajatuksilleen ei voi mitään. Mummona varmaan alan uskoa johonkin, kun toivon niin paljon, että elämä jatkuisi.

10 vuotta oon hengaillut jo koulussa. En ihmettelisi, jos olisi vielä saman verran tai muutama vuosi enemmänkin jo edessä. Lukion jälkeen opiskelut kestää kuitenkin aika kauan, vaikka en nyt hakisikaan sinne lääkikseen. Kaikki luonnontieteisiin liittyvät sekä muutamat taidealat kiinnostavat eniten. Ammatteja ja aineita (ja tietty muitakin asioita) on vaan L I I K A A mitä haluisin oppia. Harvemmin tapaan ihmisiä keillä on kanssa ongelmana esim. kirjotusten kohdalla se, että aineita on liikaa mitä haluisi kirjoittaa, verrattuna siihen että ei ole mitään mitä haluaisi kirjoittaa.

11 kuukautta edessä tuntemattomassa.
12x6 = 72 vesivärikynää, joilla piirrän/maalaan, miten nyt kukin haluaa sen tulkita.

13 epäonnen luku, mulla se vaan toimii monesti (etenkin perjantai 13) onnenpäivänä! Tosi monesti tapahtuu jotain tosi mahtavaa just kolmastoista päivä. :)

14 vuotta vanhana sain näkyvät hammasraudat pois suusta. Tuntu tosi alastomalta ilman niitä, olihan ne kuitenkin jo melkein kymmenen vuotta ollut mulla suussa. Yhden päivän ajan tuntu siltä, että kaikki mun hampaat tippuisi suusta, kun mulla ei ollut mitään rautoja suussa. Onneksi sain kulmahampaisiin taakse sellaset pienet raudat, jotka on varmaan joka toisella nuorella. 

15-vuotiaana menin hiihtolomalla rippikouluun ja kesällä prometheus-leirille. Isosena ja apuohjaajana olen kumpanakin ollut, joten kummastakin leiristä olen pitänyt. Protu johtaa silti tärkeysjärjestyksessä mulle aina kirkkaana ykkösenä, koska siellä kasvoin ihmisenä ihan sairaasti viikossa. Se kokemus leirillä ja sinne meno yksin (Keski-Suomesta Ouluun, monen monen mutkan kautta) teki musta paljon rohkeemman ja itsevarmemman sekä opin ilmaisemaan itseäni paremmin sekä puheella että kehon eleillä. Jos kellekään teistä kolahtaa yhtään protu niin suosittelen, leirejä löytyy ihan 15-vuotiaasta sinne ihmisen eliniän ylärajoille asti! ♥LINKKI♥

16 Tykkään visuaalisesti tästä numerosta tosi paljon! Oon jopa kehitellyt teorian, miksi jotkut numerot on mun mielestä nätimpiä kuin toiset. Jos numero/-sarja on liian kulmikas (17) tai liian pyöree (68), se ei ole kauniin näköinen. Pitää olla just tietyn verran sitä särmää ja kaarta, että joku luku miellyttää mun silmää.
17 on aika turha ikä. Yhtiin asioihin on liian nuori ja toisiin liian vanha. Rakastan olla kuitenkin tämän ikäinen, koska elämä ei oo enää niin rajoitettua ja omista asioistakaan ei vielä tarvitse huolehtia niin paljon.
18 kuukautta vanhana ja taaperona muutenkin tykkäsin syödä paljon pilttejä, joissa oli porkkanaa: porkkana-omena, porkkana-peruna.. Tän takia olin aika oranssi pienenä. Vieläkin mun iho on aika oranssihtava, mut onneksi se ei pahemmin näy eikä haittaa. :D

Parasta mennä kuvaamaan ja ottaa tuoli ja jesaria, kun ei oo kamerajalkaa. ♥♥

19 päivää sitten kiipesin meidän vanhan yläasteen katolle. Katoille kiipeily on mahtavaa, kun siellä voi vaan maata ja näkee maisemia tosi kauas. Vielä joku päivä nukun yötä katolla, se on yks mun pitkäaikaisimmista unelmista (mitä on yhteensä kymmeniä, ellei satoja, haha).
20-vuotiaana pääsen toivottavasti ylioppilaaksi vihdoin ja viimein. Saatan joutua käymään lukion yli neljäänkin vuoteen, jos kurssien paljouden takia tai jos en saa otettuu niit ku vaihdon takia menee sekaisin. Mieluummin kyllä sitten jätän kursseja pois, koska ei innostaisi istua 21v enää lukiossa.

Oheiset kuvat on otettu tässä lähipäivinä, kun ollaan kavereitten kanssa oltu ympäri kyliä ja on tullut piirreltyä sekä yksin että yhdessä. Parasta on se tunne, kun tietää, että ympärillä on kaveriporukka, jossa kaikki oikeesti välittää toisistaan ja tuntee toisensa läpikotasin, vaikka ei olisikaan nähnyt vähään aikaan kunnolla. Nelisen vuotta, kun on nyt pyörinyt yhdessä kaikkien hurjien yläasteseikkailujen aikana ja lukion (/amiksen) ykkösen, on tullut koettua paljon kaikkee yksin ja yhdessä ja onneks, vaikka vuoden oonkin pois niin loppuelämänkin varmasti pysyy porukka kasassa kaikista pienistä riidoista ja välimatkoistakin huolimatta. 

Mun kotikatu, ei parempaa vois olla. Just sopivan lähellä kaikkee, mutta silti joen rannas ja luontookin on.

ÅBO: bilsan tutkimusmatka #tb

Kaikki koulun matkat on kyllä aina niin huikeita. Kohteena meillä oli Turun kasvitieteellinen puutarha (kuvissa) sekä joku Turun keskustassa sijaitseva museo. Vaikka on itse tultu käytyä kasvitieteellisissä vähän joka paikassa, varmaan viidessä eri maassakin, niin silti ne on joka kerta yhtä ihania! Ehkä eniten ja ainoastaan jäin kaipaamaan niitä perhosia, mitä ainakin Tanskassa oli. Meidän opas oli erittäin hyvä, alallaan orkideoihin suuntautunut, joten niistä sai kuulla vaikka mitä tarinoita.
      Ihanaa, kun tulee vihdoin lämmin ja aurinkoista. Parasta keväässä/kesässä on se, kun valo lisääntyy ja värit korostuu, ruohot kasvaa ja kaikesta tulee kauniimpaa. Pääsee ympäri vuorokauden ulos puuhailemaan, kiertelemään ja kaartelemaan. Voi vaan kuunnella varpaillaan hiipivää tuulta, istuu auringonlaskussa katolla tai huljutella varpaita vedessä. Poimia mansikoita aamukasteessa, soutaa keskiyöllä takapihan ohi virtaavalla joella ja huomata, kuinka sumussa ei näe aina paljoa kättänsä pitemmälle. Päättää vaan, että lähtee käymään jossain päin Suomea vierailemassa kaverille ja viettää junassa useita tunteja yksin tuijotellen ulos ikkunasta. Tai yhdessä jonkun kaverin kanssa tai ventovieraan mummon, jonka löytää junasta. Ei ole kiire mihinkään, vaikka oikeasti olisikin. Voi vaan ottaa rentsisti ja ei tarvitse stressata liikoja. Kesäisin kerätään kokemuksia ja talvisin koitetaan tehdä jotain hyödyllistä tulevaisuuden eteen.

o r i e n t a a t i o l e i r i 3-4.5.

Vappuloman puolessa välissä perjantaina alkoi matka kohti kauan odotettua orientaatioleiriä. Suuntasin kohti Tamperetta, missä näin Emmaa lähinnä vain hengailun merkeissä. Käytiin syömässä parasta Tampereen aterian tekemää kouluruokaa mun vanhalla lukiolla ja samalla metsästämässä tekemäni sienivalaisin, jota sitten jouduin kantamaan mukanani koko viikonlopun. Koko viikonlopun aikana satoi useampia kertoja lunta sekä rakeita. Lunta ei oo näkynyt sitten helmikuun, mutta nyt toukokuun alussa sitä sitten tuleekin rankalla kädellä. Onneksi täällä ei jäänyt maahan toisinkuin pohjoisempana.

Perjantaina olin yötä Järvenpäässä toisella Argentiinaan lähtevällä vaihtarilla, Paulalla. Aika kului nopeasti jutellessa ja miettiessä Argentiinan ihmisiä, tapoja ja kieltä. Aamulla hyppäsimme junaan kohti Helsinkiä, jossa jo vakiintuneella paikalla Helsingin rautatieasemalla tapasimme muita vaihtareita. Yhdessä löysimme onneksi bussin, joka pian jo lähtikin kohti Nuuksiossa sijaitsevaa leiripaikkaa. 
       Vasta paikan päällä huomasi, kuinka paljon se 120 AFS vaihto-oppilasta onkaan. Meidät jaettiin satunnaisiin ryhmiin, joissa ohjelmaa oli. Joskus pitkät kulttuurikeskustelut alkoivat väsyttää, mutta kuitenkin aina, kun sai kuulla ex-vaihtareiden omia kokemuksia ja tuntemuksia, kiinnostus heräsi ja pääsi oikeasti juttelemaan niistä aiheista. Parasta antia oli sunnuntaiaamun jutusteluhetki maaryhmissä. Pari vuotta sitten Argentiinassa ollut tyttö kertoi meille seitsemälle ensi vuonna sinne suuntaaville vaihtareille millaiseen kulttuuriin sitä ollaan lähdössä. Oli mahtavaa kuulla vihdoin tulevasta kotimaasta enemmän ja samalla saada tästä innokkaasta ex-vaihtarista meille jokaiselle ihminen, jolta kysyä apua, jos sitä kokee tarvitsevansa!
       Kaiken kaikkiaan pääsi tutustumaan useisiin muihin lähteviin vaihtareihin ja jakamaan fiiliksiä. Koko lähtö konkretisoitui yhä enemmän ja innostus kasvoi vain kasvamistaan. Onneksi tällä hetkellä on ainakin vielä helppo elää hetkessä. Vaihto tulee, kun tulee. Toisaalta hyvä, että siihen on vielä aikaa, vaikka koulu ei jaksaisikaan enää kiinnostaa (onneksi en ole yksin tämän ajatuksen kanssa, haha). Panostusta kuitenkin kannattaa jaksaa vielä hieman pitää yllä, kunnon koulua ei sitten tarvitsekaan käydä yli vuoteen ja samalla tulee elettyä kolme kesää putkeen! Huihui. Outoa, että joulu, uusivuosi ja syntymäpäivät on helteisellä säällä.