Ei ole tullut kirjoiteltua kun koneen kaivaminen kaapin / matkalaukun pohjalta ja avaaminen kestää niin kauan. Plus ei ole ollut nettiä, joka toimisi tarpeaksi hyvin tietokoneen käyttämiseen. Ei kyllä tälläkään hetkellä, mutta sormet hiessä koitan nyt tätä tässä kirjoittaa. (+35C) Kesä on tulossa. Nyt ollaan menossa vähän niinkun Suomessa toukokuussa. Pahin lämpökuolema on vielä edessä, vaikka jo nytkin on kuumempi kuin Suomessa varmaan viiteen vuoteen, haha.
On tapahtunut niin paljon, mutta koitan nyt tiivistää jotenkin kaikkea mitä on tullut puuhattua ja tehtyä. Olen muunmuuassa ollut partioleirillä lippukunnan San Murialdo kanssa. Ne antoi mulle oman ihanan banaaninkeltaisen huivin ja juhlittiin sen lippukunnan 63-vuotispäivää. Oli kaikkia übersiistejä juttuja, mitä tehtiin ja pelattiin kuivuneen joen pohjalla sellasta peliä, missä toisen sai tapettua sanomalla numerosarjan, mikä on toisen otsassa ja sit oli sellainen laatikko, mikä piti saada ryöstettyä omalle puolelle. Oli tosi huippua porukkaa, mutta meno mulle vähän turhan katolinen ja tapaamiset on aina lauantaipäivisin, joten aikaa ei monesti sinä päivänä ole ja ensimmäisen perheen vaihdon jälkeen ei ole tullut käytyä siellä.
Olen käynyt nyt kaksi kertaa tän kaupungin ulkopuolella, toisen kerran tokan host-perheen siskon kanssa Potrerillosissa vuorilla sen kaverin perheen kanssa (kiivettiin yhelle mäen laelle omg). Toisen kerran mun lukion (CUC=Colegio Universidad Central) toisiksi viimeisen luokan eli nelosluokkalaisten retkellä. Kohteena oli Uspallata, joka sijaitsee vuorilla muutaman tunnin päästä täältä Mendozan suurkaupungista. Olin juuri pari päivää sitä ennen 39 asteen kuumeessa ja mahataudissa (ja kymmenen muuta tautia haha), joten vielä tunti ennen lähtöä en ollut varma mennäkö vai eikö mennä. Kuitenkin ajattelin, että emmä sinne kuolekaan, jos nyt päätän lähteä, aina voin palata kotiin tai meinata kuolla siellä teltassa. Tervehdyinkin ja retki oli aika huippu. Yöllä pelailtiin ja leikittiin kaikki yhdessä, päivällä tehtiin kävelyretki vuorille yhdelle vesiputoukselle, missä kaikki kävi uimassa. Myös mä. Vaikka olin ollut kuumeessa edellisenä päivänä.. Se oli ton koulun ensimmäinen kahden yön leiri ja uniikki, kuten meidän liikunnan ope meille muistutti moneen kertaan. Toisena yönä kysyin lupaa, jos saisin mennä yksin vähän matkan päähän leiristä istumaan ja kattomaan tähtiä. Se oli ihanaa, kun pääsi ensimmäistä kertaa hiljaisuuteen "metsään" (täällä mitään metsiä oo, mitä suomalaisiin metsiin voisi verrannollistaa) vaan istumaan.
Mun koulu on siis täällä vähän sellanen erikoisempi koulu ja on yksi parhaimmista kouluista tässä kaupungissa (joka on siis provinssin pääkaupunki ~1milj asukasta). Koulussa on sellaset 2 ryhmää mihin jokainen kuuluu. Jos sun joku perheenjäsen on ollut tossa lukiossa aikaisemmin niin sä kuulut automaattisesti samaan mihin se kuului. Muuten sulle arvotaan kumpaan kuulut. On kaikkia tapahtumia (jalkapalloturnauksia jne), missä nää kaksi ryhmää, Huarpe ja Pehuence, haastaa toisensa.
Mä olin bautismossa eli koulun kasteessa, mikä on vastaava kuin nasut, orjapäivät tai mikä sille on annetukaan nimeksi juuri sun kaupungin lukiossa. Tossa tapahtumassa en ollut ihan alusta saakka mukana, mutta ykköset katsoi jonkun filmin ja käveli häpeätunnelin läpi missä kaikki vitosluokkalaiset läpsi niitä ja sotki hiukset. Koulun keskellä lavalla kaksi intiaanityylisesti pukeutunutta näiden "heimojen" päällikköä kertoi koulun ja ryhmien historiaa paljon tarinaa värittäen. Ykkösten päälle heitettiin pari pussia vettä ylemmästä kerroksesta. Kaikki oli pukeutuneet sellaiseen heinäpussikaapuun missä oli joko H tai P. Heitä pyydettiin muodostamaan jono jäätävän suuren paperiseinän eteen. Tässä vaiheessa mä siirryin jonon viimeiseksi toisen vanhemman oppilaan kanssa, jota ei ollut kastettu. Mulla oli koululta saadut vaatteet, koska en aluksi itse edes ajatellut jääväni koko tilaisuuteen, koska olen nelosluokalla ja tunnen vain muutaman vitosluokkalaisen. Spontaanisti kuitenkin mukaan. Muutama mun vitosluokkalainen kaveri tuli hakemaan mua ja toista tyttöä muiden vitosluokkalaisten kanssa ja vei meidät jonon etummaisiksi. Kun aika tuli ne vielä veti mut ENSIMMÄISEKSI. Aika tuli. Paperiovi avattiin ja edessä oli n. 50metriä pitkä muovista pöytien väliin tehty tunneli, mikä oli täytetty mudalla, ruualla, vedellä, kasveilla, maalilla (myöhemmin kuulin että monet myös kusee sinne, jes). Jokainen vitosluokkalainen on kerääntynyt tän tunnelin ympärille ja ne sotkee mun hiuksii, naamaa ja vaatteita käsillä, joissa on kaikkee mahdollista. Ensimmäisenä oli se huono puoli, että jokainen sotki mua, mutta hyvänä puolena, että pystyin vaan konttaa niin nopee, kun raajoista lähtee. Ulospäästyä vielä päälle heitettiin sairaasti sahanpurua, joten olo oli hehkeä ja hiusten tuuheusaste kasvoi kolminkertaiseksi. Ensimmäistä kertaa tuli kelattua, että niin pitäisihän sitä kotiin mennä sitten bussilla..... Onneksi yksi vitosluokkalainen tyttö suostui lähteä mun kanssa, kun tiesin että se asuu mun lähellä. Ei tarttenut yksin bussissa hävetä sitä jäätävää hajua, joka sai mut melkein oksentamaan, jos rupesin ajattelemaan hajua yhtään enempää.
Olen ollut lähemmäksi 20 syntymäpäivillä, yksi viikko mut kutsuttiin viisiin, mutta en kerennyt kuin kolmiin. Täällä syntymäpäivät riippuu tosi paljon siitä millainen olet ja millainen sun lähipiiri on. Ja tietenkin olennaisin: raha. Toiset juhlii vaan perheen kanssa, toiset parin kaverin kaa baarissa, jotkut pitää parin kymmenen hengen pirskeitä ja sitten on vielä ne joilla syntymäpäivälistaan kuuluu kaikki facebook kaverit eli useita satoja ihmisiä. Suurimmat juhlat on 15-vuotisjuhlat tytöillä. Saa päättää lähteekö Disneyworldiin USAan vai pitääkö 1-10k euroo (pesoina 10-kertainen) maksavat bileet. Kaikki riippuu tietty rahasta, mutta tota varten säästetään ja se on sun aikuistumisjuhla. Tytöt oikeesti itkee, kun ne pääsee sinne Disneyworldiin, se on niitten koko elämänaikainen suurin unelma. Taas yksi asia, jossa itse ainakin huomaan jotain eroa, en usko, että mun suurin unelma rippikouluikäisenä olisi ollut päästä Disneyworldiin... Mutta tosi harvat täällä ylipäätänsä pääsee ulkomaille (Chilee ei lasketa, lähempänä kun Buenos Aires), jollei itse matkustamisesta innostu hirmuisesti vanhempana ja saa tuurilla sikana rahaa, joten toi on yksi tosi upea kokemus näille. Pojilla ei ole tätä 15-vuotisjärisyttävänsuurtavähänkusweetsixteensynttärei, vaan niillä normaalisti 18v kuten rakkaassa koto-Suomessa. Mutta tytöillä sekin juhla on suuri, joten tasa-arvo on aina tasa-arvo..
Olen ollut kipeänä kunnolla neljä kertaa. Joka kerta vähintään sairas mahatauti, joskus kuumetta yms. Aina mut ollaan viety lääkärille, jos oon vaan suostunut menemään. Mun mielestä vaan tosi turhaa mennä lääkärille, kun ei ne mua pahemmin osaa auttaakaan. Ku ohjeet on just sellasta perus liibalaabaa, makaa ja syö neutraalei ruokia ja juo paljon vettä. Joo. Miksi mun pitäisi sen takia mennä lääkärille aina kuulemaan niitten asiantunteva lausunto? Mutta maassa maan tavalla.
Tosiaan jos koulusta on pois niin sinne tarttee viedä lappu, että on ollut kipeä. Toisin kuin Suomessa, täällä ei riitä, että siinä lapussa on huoltajan allekirjoitus. Siinä pitää olla lääkärin lausunto, allekirjoitus ja leima. Jos sitä lappua ei tuo niin se on yksi poissaolo/pv. Myöhästyminen koulusta on 1/4 poissaolo ja tunnin poissaolo on 1/2 (paitsi jos on enemmän kuin kaksi tuntia päivässä niin sitten se on vain 1). 25 poissaolosta jää luokalleen. Tietenkin Argentiinassa on poikkeuksissakin poikkeusten poikkeuksia, joten asia ei ole niin kiveenhakattua.. Yhdellä kaverilla oli n. 30 poissaoloa, mutta kyllä se luokaltaan pääsee. Koepäivinä joita on n. 2 viikossa normaalisti. koska mun koulu järjestää aina pikkutestejä eikä ole suuria kokeita.
~Kirjoitettu 8.12.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti